Meiltä löydät maton jokaiseen olohuoneeseen. Olohuoneen mattoja monessa eri kuviossa ja värissä - todella houkuttelevaan hintaan

Mattoja olohuoneeseen

Olohuoneeseen valitaan usein muuhun sisustukseen sopiva matto, korostamaan sisustusta.
Meiltä löydät maton jokaiseen olohuoneeseen. Olohuoneen mattoja monessa eri kuviossa ja värissä - todella houkuttelevaan hintaan. Nykytrendin mukaisesti kaikki kalusteet sijoitetaan maton päälle kun ennen matto sijoitettiin sohvan eteen. Tämä on makuasia. Olohuoneen maton tulee olla riittävän suuri.
Väriä valittaessa lähdetään lattian väristä ja olohuoneen maton tulee sointua usein sohvan väriin - ei olla saman värinen sohvan kanssa, vai pitääkö olla näin?
Yleisiä valintoja olohuoneeseen ovat villamatot ja nukkamatot. Myös nukkamattoja ja bukleemattoja käytetään paljon varsinkin koiraperheissä niiden liukumattomuuden ja hoidettavuuden vuoksi. Toki minkä tahansa maton saa liukumattomaksi maton aluskankaan tai -verkon avulla. Monille tärkeintä olohuoneessa kuitenkin on maton sisutuksellinen kauneus, pehmeys jalan alla ja matosta huokuva lämpö. Suuresta valikoimastamme löydät sopivan värisen ja kokoisen maton omaan kotiisi.
Kiinnostaako kaunis valkoinen matto olohuoneeseen? Muista ottaa myös suoja-aineet, mattosi säilyy valkoisena näin vuosia ja vaivatta. Meiltä löytyy myös olohuoneen matto koiraperheeseen. Suomlaisten kesto suosikki on olohuoneen matto harmaana, tällöin valitse meiltä oikea malli ja olohuoneen maton sopiva koko.
- ja kaikille tilauksille meidän edullisin veloitukseton toimitus: 0 €!

Aktiiviset suodattimet

  • Käytävämatto pituus rullasta : 8 metriä clear
Kvadrat käytävämatto, leikattuna ja kantattuna, 3 eri väriä
Klassisen kaunis tilkkutäkin näköinen Kvadrat matto on uutuus luokassaan. Sen maltillisen maanläheiset sävyt rauhoittavat kotiasi ja luovat sinne ainutlaatuisen tunnelman. Kumipohja pitää tämän kaunottaren tukevasti paikoillaan. Vesi pestävä 30 ° C - liukumatonMatto leikataan 80 cm leveästä rullasta.
65,00 €
Alennuksessa!
Ross white 80 käytävämatto, leikattuna
Laadukkaat matot ovat laadukkaita tasokudottuja mattoja. Niiden kaunis tasainen väri tuo kotiisi iloa. Ross White on käytävämatto mittojen mukaan, jossa on pehmeä ja sileä nukka, paksuus 10 mm, joka on valmistettu laadukkaasta synteettisestä materiaalista. Selkäosa on huopaa, mikä tekee matosta kevyen ja joustavan, kun taas se lepää tasaisesti ja siististi lattialla. Matossa on tyylikäs yksivärinen muotoilu ja hapsuissa on mukava kiilto.Matto leikataan 80 cm leveästä rullasta.Paksuus 10 mm, pehmeä pinta.
99,00 €
109,00 €
Alennuksessa!
Ross beige 80 käytävämatto, leikattuna
Laadukkaat Ross matot ovat laadukkaita tasokudottuja mattoja. Niiden kaunis tasainen väri tuo kotiisi iloa. Ross beige on käytävämatto mittojen mukaan, jossa on pehmeä ja sileä nukka, paksuus 10 mm, joka on valmistettu laadukkaasta synteettisestä materiaalista. Selkäosa on huopaa, mikä tekee matosta kevyen ja joustavan, kun taas se lepää tasaisesti ja siististi lattialla. Matossa on tyylikäs yksivärinen muotoilu ja hapsuissa on mukava kiilto.Matto leikataan 80 cm leveästä rullasta.Paksuus 10 mm, pehmeä pinta.
99,00 €
109,00 €
Alennuksessa!
Ross taupe 80 käytävämatto, leikattuna
Laadukkaat Ross matot ovat laadukkaita tasokudottuja mattoja. Niiden kaunis tasainen väri tuo kotiisi iloa. Ross taupe on käytävämatto mittojen mukaan, jossa on pehmeä ja sileä nukka, paksuus 10 mm, joka on valmistettu laadukkaasta synteettisestä materiaalista. Selkäosa on huopaa, mikä tekee matosta kevyen ja joustavan, kun taas se lepää tasaisesti ja siististi lattialla. Matossa on tyylikäs yksivärinen muotoilu ja hapsuissa on mukava kiilto.Matto leikataan 80 cm leveästä rullasta.Paksuus 10 mm, pehmeä pinta.
99,00 €
109,00 €
Alennuksessa!
Ross harmaa 80 käytävämatto, leikattuna
Laadukkaat Ross matot ovat laadukkaita tasokudottuja mattoja. Niiden kaunis tasainen väri tuo kotiisi iloa. Ross harmaa on käytävämatto mittojen mukaan, jossa on pehmeä ja sileä nukka, paksuus 10 mm, joka on valmistettu laadukkaasta synteettisestä materiaalista. Selkäosa on huopaa, mikä tekee matosta kevyen ja joustavan, kun taas se lepää tasaisesti ja siististi lattialla. Matossa on tyylikäs yksivärinen muotoilu ja hapsuissa on mukava kiilto.Matto leikataan 80 cm leveästä rullasta.Paksuus 10 mm, pehmeä pinta.
99,00 €
109,00 €